Luhosad
Ivan Lutšuk
Aurea prima sata est aetas
Nyt olleet, menneet unohtakaamme kokonaan,
Oli aika meille kitsas, kovakourainen,
Oli yksisarvinen kuin yksisarvinen,
Oli kontrastinen lailla kontrastien konsanaan.
Nyt on meillä tämän päivän pyrintä —
Kauhun tunne otsan kostuttaa;
Hetki painaa, mistä kiinni saa,
Mutta onhan meillä syömmen sykintä.
Kuinka toisin kaikki on. Mikä kärsimys.
Minnekä ja milloin haihtui Eedenimme?
Eeden? Vanha alkeellinen kitula.
Ja yhdessä vai ei — se näy ei sivusta
Me minne sokeina näin etenemme.
Kumpi meistä — minä? sinä? — on tylsimys?
Nazar Hontšar
minä lepatan
sinä lepatat
maailma on lepattava liehupitsi
sellainen on
maailmankaikkeuden lepatuksen laki
niin näkyväinen
minullekin
* * *
rakastan Sinead O'Connoria
kieltäni ei minun tavallani kuule kukaan
suutele herrajumala
sielua
kömmipä minun
nahkoihini —
juo:
voimat pois surulta ja murheelta
* * *
sanallinen yhteensopimattomuus mahdoton
sanaliittojen paljous rajaton
epäorgaaninen — orgasmitaulu
vain meidän uskomme yhteen lasketaan
ei varmaan ensiksi
(ensialun ensiöksi)
vaan kausaalisen väistämättömäksi
Oodi vuoteelle
eli kehtolaulu itselleni
Vuoteeni —
runopajani
vuoteeni —
sydänystäväni
Jonkun muun vuode —
do you sleep English?
jonkun muun vuode —
schlafen Sie Deutsch?
Vuoteeni —
ukrainalainen vuoteeni
vuoteeni —
yleisinhimillinen velkani
Roman Sadlovskyi
Missä elin
siellä
ei ole elämää — vain yritys
ympärillä niteittäin varoituksia
ja niiden päällä
kovettumassa pari vanhaa kieltoa
varjo heijastuu peilin varjossa
olentona
joka ihmettelee että aurinko ei heitä varjoa
ja siksi se jakautuu kahtia
yksi nakkaa kivellä aurinkoa
toinen ei näe sitä enää koskaan
silloin ne monistuvat
minä en nähnyt yritykseltä mitään
siellä
Pitkään aikaan
en enää odotellut sinua
sinä halusit tehdä minusta muuttolinnun
minä menin suostumaan
mutta siihen ovat siipeni
raskaat edes nostaa
kunnes tulee harhailujen totuus
vaihtaa meidän paikkojamme
lennän sinun pikkukaupunkiisi
vasta siellä
tunnen lopultakin olevani muuttolintu
DAK
Mykola Tuz
Paluita
Vilkaisemme
minä ja sinä
sininen vihreää pyytää
vihreä sinistä
ei ole kylliksi kyyneliä sinistä koskea
ja vihreä jää huomaamatta
lukemattomien toisten ja kolmansien joukossa
ensimmäinen lehti
hukkuu
Vilkaisemme
minä ja sinä
toinen toistamme
sininen vihreässä
vihreä sinisessä
ja jälleen kiisivät hevoset laakson poikki
pillastuneina
kavioiden jälkiin pusertuu kyynel
Vilkaisemme
minä ja sinä
vuoron perään jokaista
sinistä — vihreää
vihreää — sinistä
niin kuin aurinko etsii harmaantuvaa sädettä
kuivuneesta kaivosta
* * *
Sinivalkoiset lokit rakastavaisten suusta
suudellessa lentävät
ja taivaalla taivaaksi jähmettyvät
rakkauden sanojen punaiset kiurut
kohoavat aurinkoon ja
auringoksi jähmettyvät
seinillä valkeat kukat tuoksuvat liidulta
* * *
Ei rakkaus voi sateenkaari olla
minulla oli onni elämä ei minua liikuttanut
vierii pisara ikkunalaudalta
itkee haudattu kevät ikkunani lasien välissä
siellä sinä poimit toiveitteni ja toiveittesi lumikelloja
siellä minua ei liikuta mikään paitsi sinä
siellä on satumme jolla on onnellinen alku
siellä on kaikki
täällä ei mitään
Volodymyr Kaška
Kulttuuri
Vaahteranlehtenä putoan jalkaisi juureen,
peruuttamattomana ajassa — töiden
ja rakkaudesta saamani lämmön
ja sateiden ja tuulen jälkeen.
Putoan ja vaikenen kuin varjo,
jonka yli et voi käydä,
ja rintasi, viettelevän pystyt,
itkevät verta — olet tyhjä.
Rukoilen sinua viimeisen kerran
ja ehkä siemaisen myrkyllistä verta.
Ei syntynyt meille, ei
kohdustasi Messiasta.
Jää hyvästi, kulttuuri — viehko portto...
Makoisan tuhkan huuliltasi
kokosin työllä, tuskalla ja viisaudella,
kuin Jumalan lähettämä vesi.
Toteen käymätön Madonna, ikonista
ikävöit vaieten vieraita lapsia...
Ja minä, pudonnut, minä kasvan betonista —
sivilisaatio — minun laillinen vaimoni —
saapuu.
Andri Derkatš
Volodjalle, Kostykille ja Mykolalle
eivät avaudu chakrat
teellä
eivätkä avaudu silmät
kolmannet
kolmansille ylimääräisille
enää ei kipu viillä meitä
vaan me sitä viipaleiksi
toinen toistamme kestitsemme
aikaan ilmestyy reikiä
arvasimme sen
emmekä ihmettele
emme hemmottele
vaan huolehdimme
kun menevät kiinni silmät
kolmannet
kukot kiekuvat
huippukokouksista tulee ruikkumokauksia
ilon muistot
ovat sekoittuneet five-o'cloukkuihin.
Surujen rekisteri
Suru on suuri ja kylmä,
kuin lämmittämätön yö.
Suru on sallittu,
kuin leimattu valkoinen paperi.
Suru on näynomainen,
kuin toteutumaton tapaaminen.
Suru on sama kaikille, kuin taivas.
Muistokirjoitus
Viini ei turruta uupumusta. Sillä uupumus on tyhjyys. Tai pikemminkin
autiomaa. Tuuli tai vain veto ajaa pölypilviä paikasta toiseen,
mutta tietyissä rajoissa. Enää ei ole väliä sillä,
mitä hiekka oli ennen kuin joutui minun myllynkiviini. Tätä
liikettä ei pysäytä marjaviini eikä Cahors, joka on
muuttunut Kristuksen vereksi. Niin, edes Ehtoollinen ei voi nujertaa autiomaata.
Sillä kaikella on aikansa.
On odotettava sadetta. On odotettava. Vain sade ja hyppysellinen samettiruusun
siemeniä, jotka olen varannut äidin haudalle kylvettäviksi,
tyynnyttävät hiekat. Noiden hiekkojen, jotka olivat aikoinaan
naisten muistoja ja shakkiottelujen debyyttejä, on lopulta pysähdyttävä.
Ja äidin haudan kiviseen elsassilaismaahan kylvän ternihiviläiset
samettiruusut. Väistämättä.
* * *
Jumalani, Jumalani,
miksi minut hylkäsit?
Mark. 15:34
oikeat mutta tottelemattomat ajatukset
vertaavat narkomaaneja
vanhuksiin
minä vertaan
vanhuksia narkomaaneihin
narkomaanit ja vanhukset
etenevät kilvan sinne
missä Isä pitää
suorissa käsissään vaaleansinistä nauhaa
starttaan ja peruutan
en tiedä
kuka ensimmäisenä kosketti
nauhaa rinnallaan
Jumalani
miksi minut hylkäsit
Kostjantyn Moskalets
Sikermästä Ilojen kirja
Lopetanpa tämän kirjan ja sitten
lähden Baturyniin onkin joulu
ja kokeillen saappaalla Seimjoen jäätä
seisoo rannalla Maria Jeesuksen kanssa
eikä uskalla lähteä yli
olen jo oppinut pitelemään vauvoja
ja otan Jumalan urheasti syliini
ja neitsyt Maria ottaa tämän kirjan
lähdemme kapoista polkua jää ritisee
ja Kristus katsoo harmain silmin
kuinka härkä joka on jäänyt rannalle
kokeilee saappaalla jäätä
eikä uskalla lähteä yli
ja kääntyy hopeisen aasin puoleen:
"he vain lähtivät ja jättivät meidät
ei auta muu kuin istua itkemään
sillä heillä on Jumala ja kirja
siksi ei vesikään väisty heidän jalkojensa alla"
ja me kolme menemme kirkkoon
siellä palavat korkeat kynttilät
siellä meitä ovat vastassa isä
joka varistaa viljaa alttarille ja taivas on alhaalla
ja pieni Kristus itkee
ja me iloitsemme
ja me iloitsemme
Suomennos Eero Balk
